lauantai 10. tammikuuta 2015

Äxät ohjelmaleirillä

Viciex lähti Kisakeskukseen ohjelmaleirille viime sunnuntaina. Ohjelma oli opetettu loppuun edeltävänä perjantaina ja leirin tarkoituksena oli opetella kuviot sekä hioa ohjelmaa. 


Sunnuntai-ilta käytettiin tehokkaasti kuvioiden läpikäymiseen ja iltapalan jälkeen lähdimme vatsat täynnä suunnistamaan kohti koko alueen kauimmaisia mökkejä. 


Maanantaiaamuna lenkin jälkeen aloitimme ohjelman armottoman hiomisen lyhyemmissä osissa. Ruokataukoihin sisältyi myös ulkoilua ja leikkimistä. Pitkän päivän (ja hyvien ruokien) jälkeen menimme illaksi porukalla toiseen mökkiin katsomaan videoilta päivän aikana tapahtunutta kehitystä.

Koko Vicie-porukan yhteinen loppuverryttely

Tiistaina aamu alkoi tuttuun tapaan aamulenkillä. Tsemppasimme vielä muutamat treenit ja päätimme tehokkaan leirimme yhteiseen leirinäytökseen, jossa Viciex sai näyttää Celesten ja Viciesin tytöille, mitä kolmen päivän aikana saatiin aikaan. Kiitos molemmille mukavasta leiriseurasta!

Viciex, Vicies ja Celeste verryttelemässä



sunnuntai 4. tammikuuta 2015

Viciexin loppukaudesta ja uuden kauden aloitus!

Viciex palasi rentouttavalta joululomalta treenisalille perjantaina. Loman ajaksi sovitut tavoitteet oltiin hienosti saavutettu! Tänään joukkue lähti Kisakeskukseen ohjelmaleirille, missä perjantaina loppuun opittu ohjelma laitetaan huippukuntoon!


Syksyn viimeiset kisat kilpailtiin Valkeakoskella. Kisasuoritus oli kauden parhaimmistoa ja suurimmasta jännityksestä oli päästy eroon. Kategoriaksi saimme 6.


Katseet suunnattiin nopeasti uuteen kauteen peruskuntotreenin ja uusien vaikeusosien opettelun merkeissä. Päättynyttä kautta juhlittiin kuitenkin vielä joukkueiltana yhdessä syömässä ja pelaamassa MegaZonessa.


Ohjelman työstäminen jatkuu treenisalilla ja seuraavan kerran Viciex leireileekin jo ensi viikonloppuna alueringin leirillä Kisakalliossa!

Hyvää uutta vuotta!!