perjantai 25. huhtikuuta 2014

TUL:n piirin kilpailut 13.4.

Viciexin kilpailupäivä alkoi puoli kahdeksalta Kupittaalla. Ennen harkkaa oli hyvin aikaa käydä ohjelmaa läpi, mitä jatkettiin vielä suorituksen jälkeen. Kevyen verryttelyn jälkeen oli aika syödä eväitä ja laittaa hiukset nutturoille.

Kummijoukkueet!


Koska kisat alkoivat jo klo 11 ja kisasimme numerolla 14, oli päivä yllättävän nopeasti ohitse. Tyttöjen suoritus oli yhtäaikainen, mutta suoritusvirheet ja varsinkin koukkunilkat ja -polvet aiheuttivat kategorian putoamisen yhdellä. Päivä päättyi valokuvien ottamiseen ja loppuverryttelyyn.


Kisojen jälkeen treeneissä keskityttiin ojennuksiin ja erityisesti siisteyteen. Huomenna lavalle astelee iloisen itsevarma joukkue, joka on valmis näyttämään, mitä kauden aikana on opittu!


keskiviikko 9. huhtikuuta 2014

Ässät aluekilpailuissa

Lauantai aamuna ässät kokoontuivat Kupittaan urheiluhallille puoli kahdeksaksi. Lämppääminen harkkaa varten alkoi saman tien. Vaikka kuviot olivatkin hakusessa yhden tytön uupuessa kuumeen takia ja harkkasuokkaan mahtuikin jonkin verran virheitä, lähdettiin kisapäivään hyvillä mielin. Aika kului nopeasti hiuksia laittaessa, eväitä syödessä sekä happihyppelyllä Seikkiksessä käydessä, ja pian olikin alkumarssin aika! :)
Kisasimme numerolla 40, joten ehdimme katsoa monia upeita ohjelmia ennen kuin aloitimme lämmittelemään omaa suokkaa varten. Suoritus oli yleissiisti ja vaikka siistittävää ja parannettavaa löytyikin oli se parempi kuin kaksi viikkoa sitten. Tämä näkyi myös kategoriassa sillä saimme tällä kertaa kategoria 7.
Seuraavan kerran Vicies nähdään kisamatolla ensi sunnuntaina TUL:n piirin kisoissa :)



sunnuntai 6. huhtikuuta 2014

Aluemestaruuskilpailut 5.4.

Aluekilpailupäivä alkoi aikaisin aamulla tutulla kaavalla. Harkkasuorituksen jälkeen alkoi vauhdikas hiusten letitys, minkä jälkeen tarkistimme vielä kuvioita. Evästauon, happihyppelyn ja hiletyksen jälkeen olikin aika aloittaa lämmittely. Kilpailimme numerolla 14, joten alkumarssi jakoi valmistautumisemme kahtia. Marssia odotellessa ja sen jälkeen oli hyvä hetki ottaa yhteiskuvia.

Vicie!


Kaikki Lahjan Tyttöjen joukkueet

Kisasuoritus oli tähän mennessä kauden paras. Vielä jäi paljon parannettavaa ja siistittävää, mutta olimme tyytyväisiä kategoriaamme, joka parani Caribia Cupista kahdella pykälällä. Loppuverrytelyn ja valokuvien jälkeen jäimme vielä porukalla seuraamaan kisoja ja kannustamaan muita Lahjan joukkueita. Onnittelut kaikille hienoista suorituksista!



Viciex nähdään Kupittaan kisamatolla seuraavan kerran jo ensi viikon sunnuntaina TUL:n piirin kilpailuissa. Nähdään siellä!


perjantai 4. huhtikuuta 2014

Caribia Cup ja Kummitreenit

Caribia Cup

Viciex-joukkueen toinen kilpailupäivä alkoi 22.3. aamun sarastaessa tehokkaalla lämmittelyllä ja jälleen kerran muutettujen kuvioiden kertaamisella. Harkkasuorituksen jälkeen korjasimme suorituksen virheet ja vielä kertasimme muutoksia. Hiuksia letittäessämme katsoimme muiden joukkueiden suorituksia ja kävimme läpi sääntöjä ja kilpailujärjestelyjä.


Katsottuamme kilpailujen alun ja kannustettuamme Belissiaa siirryimme pihalle hilettämään hiukset ja nauttimaan auringon paisteesta. Happihyppelyn jälkeen aloitimme huolellisen lämmittelyn kilpailusuoritusta varten. Ennen kuin huomasimmekaan, pääsimmekin jo keskittymistilaan ja oli viimeisten tsemppien aika. Suorituksessa näkyi tyttöjen epävarmuus ja jännitys, niinpä kategoria jäikin alle tavoitteemme.

Musiikin kuuntelua ruuhkaisessa pukuhuoneessa.

Tästä jatkamme treeneihin päättäväisin mielin ja motivaatio korkealla. Viimeiset muutokset on nyt opittu ja ilmaisuun aletaan hakea kissamaista asennetta. Koko Viciex-porukka odottaa seuraavia kilpailujaan innolla!

Kummitreenit

Vicie- ja Kolibrit Blue -joukkueiden kummitreenit pidettiin perjantaina 28.3. Vicie-tytöt pääsivät ensin lämmittelemään ja treenaamaan esikuviensa kanssa, minkä jälkeen jokainen joukkue esitti kilpailuohjelmansa. Tytöt saivat huipputärkeää esiintymiskokemusta ja valmentajat saivat palautetta ohjelmasta. Treenit olivat erittäin onnistuneet ja tytöt olivat innoissaan päästessään paremmin tutustumaan kummeihinsa.



Loppukauden keskitymme ohjelman siistimiseen ja pidämme muutokset minimissä. Toivottavasti onnemme sairastumisten ja loukkaantumisten suhteen kääntyy pikaisesti.

Viciex kilpailee Länsi-Suomen Aluemestaruuskilpailuissa numerolla 14 ja Vicies numerolla 40. Nähdään aamulla Kupittaalla!